Pilvisen päivän otoksia

Ulkona on juuri nyt mitä parhain talvisää, eikä tätä herrasväkeä huvittaisi kökkiä sisällä. Valitettavasti vain on nuo pakolliset hommat hoidettava, vaikka mieli tekisikin karata sivakoimaan aurinkoisille hangille. Toivottavasti viikonloppunakin tuo keltainen ihanuus möllöttäisi taivaalla, niin johan rientäisi koko konkkaronkka poskiansa säteiden edessä lämmittämään!

Kelle nalli napsahtaa?

Jälkiä hangessa on hauska seurata. Mistä ne tulee tai minne menevät. Metsässä ja pelloilla määränpäällä ei ole väliä, mutta pihamaalla kohde kiinnostaa erityisesti. Ettei vain rusakko olisi käväissyt omenapuita  järsimässä? Minne vie pienet hiiren jäljet?

 Niin paljon kuin Elna eläimistä tykkääkin, saa pikkujyrsijät ja muut kiusantekijät mielellään kadota omilta kulmilta niin kauas kuin pippuri kasvaa! Jänöjussikin on ei-toivottua seuraa, jos uskaltautuu liian lähelle kasvimaata tai omenapuita. On sitä tullut useamman kerran keittiön ikkunasta noille pystykorville huudeltua, kun Elnan parsakaalin taimia ovat olleet napostelemassa...

Mutta PALJON kasvimaan kiusanhenkiä inhottavampia ovat kyllä kaikki jyrsijät! Ja kuten on tullut ennenkin mainittua, on Mies kokonaisvastuussa näiden inhottavuuksien metsästyksestä. Sitä hän onkin sitten viime päivät tehnyt oikein urakalla, sillä nalli on napsahtanut parin päivän sisällä jo viidesti. Viime vuoden saldo on jo ylitetty ja tuskin ollaan vielä tämän kauden lopussa.

Kyllä sai Elna muuten mustaan kirjaansa mielenkiintoisen merkinnän. Ei ole ennen tätäkään nähty, että joku käy maistelemassa ullakolla loukkuun jääneitä kavereita. Rotta?! Hyiiii!! Netti onneksi antoi toisenkin vaihtoehdon, mieluisamman sellaisen: päästäinen. Nyt sitten vaan uusia loukkuja virittelemään ja saalista odottelemaan. Kyllä maalla asuminen on ihanaa! ;)

Eikös näytä muuten hyvältä tuo talon ulkomaalaus? :) On vanhaa maalia ja uutta pohjamaalia ja ihan maalaamatontakin. Maalausurakka on pakko hoitaa tulevana kesänä! Muutetaan samalla sitten väriäkin omaan makuun paremmin sopivaksi.

Isoisoäidin maailma

Tuleva työhuone+vierashuone -yhdistelmä odottelee väriä lattiaan. Tällä kertaa ei laitetakaan maalia, vaan lattiaöljyä. Mustaa sellaista. Jännittää jo, miltä lopputulos mahtaa näyttää.

Näinä aurinkoisina talvipäivinä voisi vain istuskella teemuki kädessä ja tuijotella ulos ikkunasta. Miten mahtaa työt ja opiskelut sujua, kun työpöytä siirtyy juuri tähän?

Kinnarkummussa on säilynyt useampi vanha patteri. Niillä saadaan lämpöä työ- ja vierashuoneen lisäksi ainakin keittiöön ja takkahuoneeseen. Mutta maalataanko keittiön patterit valkoiseksi vai mustaksi? Kas siinäpä pulma.

                                                    

Vierashuone on työhuoneen tapaan kovin kulmikas. Lisäksi tilaa rikkoo vielä saunan katolle vievän sivu-ullakon ovi. Ei mikään helpoin sisustettava, mutta parisänky mahtuu tuohon juuri ja juuri. Se kai on se tarpeellisin vierashuoneen elementti...

Kyseisessä huoneparissa on herrasväen mielestä erityistä tunnelmaa, jollaista ei muualla Kinnarkummussa ole. Nämä huoneet ovat kulmikkuudessaan sokkeloisia ja vinojen kattojen takia matalan tuntuisia. Alakerran avaramman tilan vastakohdaksi on kivaa saada myös todellinen vinttikammari! Ja työhuone on talon ainoa muuttumaton huone sitten 30-luvun. Siellä se Elnan isoisoäitikin on asustellut. Miltäköhän on hänestä maailma ja samat maisemat mahtaneet näyttää?

Sininen hetki

Luminen metsä. Aurinko. Energiaa. 

Koskematon hanki. Päivän viimeiset auringon säteet. 

Sininen hetki. Täydellisen hiljaisuuden rikkoo vai hangessa loikkiva peura.

Yksi parhaista rentoutumistavoista Elnan mielestä. Mikä saa sut rentoutumaan?

Ahkera emäntä

Kappas vaan, saahan se tämäkin eukko jotain valmiiksi asti! Sisustusideoita on mielessä kymmenittäin, mutta toteutukseen asti ei ole ehtinyt vasta kuin muutama. Niistäkin suurin osa on odotellut valmistumistaan kuukausikaupalla. Niin myös tämä hylly, jonka herrasväki hankki jo joskus kesän korvilla. Jostain syystä se on vain odotellut ja odotellut viimeistelyään, vaikka maalipintahan valmistui jo aikaa sitten. Eilen sitten kyllästyi Elna flunssan aikaansaamaan nuhjuiseen oloon ja päätti hakea piristystä käsin puuhastelusta. Koukut kiinni ja hylly seinään ja ta-daa, valmista tuli.

Oikeastihan noita samanlaisia hyllyjä on kaksi, koska alunperäinen suunnitelma oli tehdä molemmille lapsille oma. Lasten huone on kuitenkin sen verran pieni, että kaksi isoa hyllyä olisi liikaa, joten yksi saa luvan riittää. Toiselle on löytynyt jo uusi sijoituspaikka, mutta sitä ennen sekin kaipaa pientä tuunausta. Valmista tulee siis tällä ahkeruudella ehkä joskus ensi syksynä... ;)

Mustaan kirjaan tuli eilen kaksi uutta merkintää. Mistä niitä hiiriä vielä tähän aikaan talvea tulee?!

Korvapuusteja

  

Tässä reilun kolmenkymmenen vuoden elon aikana on ehtinyt oppia itsestään yhtä sun toista. Joistakin piirteistä voi olla iloinen, onnellinen ja jopa hieman ylpeä. Sitten on niitä, joista voisi luopua heti, eikä todellakaan tulisi jälkeenpäin ikävä. Mutta minkäs sitä ihminen itselleen mahtaa. Kovin on vaikea muuttua, vaikka muutokselle olisikin halua ja tarvetta.

Laajamittainen remontointi on hyvä luonnetesti. Jotkin etukäteen totuuksina pitämäsi piirteet voivatkin heittää häränpyllyä, kääntyä päälaelleen. Tai sitten ne vain vahvistuvat entisestään. Pääasia kuitenkin on, että kaikki omat (tai kumppanin) piirteet eivät tule yllätyksenä.

Kinnarkummussa on harjoitettu jo kohta kaksi vuotta intensiivistä itse- (ja kumppanin-)tutkiskelua. Onhan niitä yllätyksiäkin kai jokunen tullut, mutta pääsääntöisesti etukäteen tunnetulla kaavalla mennään. Hyvä niin, sillä remontti on jo itsessään melkoinen ponnistus kaikkien osapuolten jaksamiselle, saati että tiukan paikan tullen pitäisi vielä opetella elämään uusien luonneoikkujenkin kanssa.

Mutta onhan täälläkin toki jotkin asiat poikenneet elämästä ennen remonttia. Etukäteen ajateltuna oli takuuvarmaa, että hermoilija-Elna olisi se, jonka otsalohkoa remontti enemmän kiristäisi. Mutta kun katto puuttui pään päältä ja sadepilvet uhkasivat, Miehen ohimosuoni olikin se, joka eniten tykytti. Jännä ja ennenkokematon tilanne tässä taloudessa, joka on toki palautunut jo aikoja sitten normaalitilaan. Mutta kuitenkin...

Viikonloppuna Täti Moonikan viihdyttämä Rusinakaksikko ei vanhempia kaivannut ja herrasväki saikin rauhassa keskittyä yläkerran kunnostukseen. Kitattiin, maalattiin, siivottiin ja rakennettiin, lopputuloksena hyvin edistynyt työ- ja vierashuone sekä jotain extraa päälle. Nyt odotellaan armotonta päivänvaloa, tehdään tarvittavat korjaukset ja sitten hoidetaan maalaukset valmiiksi. Se valmistuu sittenkin!

Eilen sellainen, tänään tällainen

Katon valmistumisen jälkeen varmaan heti kakkosena jännityslistalla on ollut ikkuna- ja ovitilauksen onnistuminen. Kuten joskus jo mainittiin, osui kyseinen tilaus juuri uuden perheenjäsenen tulon, muuton, kattorempan ja huomionhakukiukkujen ym. väliin, eikä herrasväki todellakaan ollut parhaimmillaan tällaista asiaa päättämään. Silti päätös oli tehtävä ja jotain tuli tilattua. Kun lähetys sitten muutaman kuukauden kuluttua saapui, oli järkytys jonkinlainen. Salin ikkunat näyttivät nimittäin hirmuisilta ja jännitys nousi kurkkuun: Kuinka ne oikeasti mahtavat sopia Kinnarkumpuun? Jälkeenpäin huomattiin, että ikkunathan olivat juuri passelit ja herrasväki sai taputtaa itseään olalle. 

Mutta entäs se toinen juttu sitten? Olohuoneen ja takkahuoneen lasiovet nimittäin. Sitä jännitystä on pidetty yllä tähän päivään saakka ja toivottu vain, ettei menisi pahasti syteen. Oli siinä Elnalla housuissaan pysymistä ennen kuin iltapäivällä kotiin ehti. Ja kas, tuolta se sitten näytti! Patteri vielä vähän hämää ja remonttia kaipaavat seinät sekä lattia, mutta silti voi lopputulokseen olla tyytyväinen. Sellainen tuli kuin pitikin. 

Mutta ei se silti jännitystä vieläkään laukaissut, sillä olohuone on vielä eri juttu. Kuinka mahtaa siinä kaventuva näköala vaivata? Noh, eiköhän siihenkin joskus vastaus saada...

Vuosikertomus

Täällä ollaan taas. Pahoittelut radiohiljaisuudesta!

 

 Vuosi vaihtui ja nyt mennään jo tukka putkella tammikuun puoliväliä kohti. Vanhaksi on tainnut Elnakin vaan tulla, kun vuodet tuntuvat vaihtuvan alvariinsa. Tällainen tammikuinen aamu on oivaa aikaa pohdiskella mennyttä ja suunnitella tulevaa. Vaikka välillä tuntuu, ettei mitään ehdi tehdä, on silti viime vuodessakin monta muistelemisen arvoista asiaa. Kuten nyt vaikka nämä remonttiin liittyvät aikaansaannokset:

 

 WC

 



 

 

ETEINEN

 

 

LASTEN HUONE

 

 

SALI

 

 

ETUKUISTI

 



 

 

IKKUNANPIELET JA RÄYSTÄÄT

 

 



 

 

KHH, SUIHKU JA SAUNA



 Näiden lisäksi on Kinnarkummussa tietysti iloittu, ihasteltu ja välillä myös vihasteltu kahden pikkuviikarin ja yhden nelijakaisen edesottamuksia.
 

 





 

Sellaista täällä tällä kertaa. Mitähän seuraavaksi?