DENMARK ON MY MIND

Kuvakollaasi nro 2 taannoiselta Tanskan reissulta. Ristiin rastiin maata ajellessa heräsi Elnalle monia muistoja omista lapsuuden automatkoista perheen kanssa. Silloin oli tapana ajella ystävien luo Keski-Eurooppaan, joten kiometrejä ja muuttuvia maisemia vilisi lapsen silmissä useiden päivien ajan. Pitkistä reissuista huolimatta jäi Elnalle automatkailusta aina hyvät muistot ja toiveissa on samanlaisten kokemusten antaminen myös seuraavalle sukupolvelle. Omia lapsuuden matkoja väritti yksi erityispiirre, joka juontaa juurensa maalaismaisemissa kasvaneeseen sukuun ja erityisesti Elnan rakkaaseen isään, Ukkiin. Jokaiseen reissuun kuului erilaisten peltojen, kasvien, kylvö- tai korjuuajankohtien sun muiden maaviljyyn liittyvien asioiden bongaaminen ja päivittely. Eikä ollut matka eikä mikään, ellei jossain vaiheessa pysähdytty jonkun pellon reunaan paikallisia maanviljelijöitä jututtamaan. Silloin asia saattoi nuorta neitoa vähän ärsyttääkin, mutta niin vaan tuli taannoin todistettua, ettei omena kauas ole puusta pudonnut. Takapenkin jengi ja kuski saivat tuon tuosta kuulla maanviljelijän tyttären tietokeskuksen selostusta - tai ainakin ihmettelyä ja ihailua, kuinka kauniilta tanskalainen maaseutu kevätauringossa näyttikään.

Palanen Elnasta jäi sille tielle. Haave hieman pidemmästä ekskursiosta Tanskaan elää vahvana ja löytyihän sieltä jo pientä pintaremonttia kaipaava talokin. ;) 

Iloista vappua!!!

ILTASATU

Olipa kerran ihminen, joka harrasti valokuvausta. Hänellä oli tapana katsella ympärilleen ystävänsä linssin läpi ja kuvata kaikkea kauniiksi kokemaansa. Hän todella nautti kuvaamisesta. Hän nautti myös kirjoittamisesta ja olikin päätynyt jakelemaan ajatuksiaan otostensa kyytipoikana aina kun sille päälle sattui. Vaan välillä tuli aikoja, jolloin kamera pysyi laukussa päiviä, toisinaan jopa viikkojakin. Hän ehti nimittäin tottua näkemäänsä kauneuteen ja samat asiat alkoivat kyllästyttää, vaikka niitä kuinka kierteli ja katseli eri kulmista. Näinä tuottamattomuuden aikoina myös kirjoittaminen kärsi, vaikkei häneltä ehkä aiheet loppuneetkaan. Mutta jakelu hidastui, ellei jopa ajoittain keskeytynyt kokonaan. Ihminen turhautui.

Kunnes eräänä päivänä hän löysi intonsa uudelleen. Silmien edessä avautui kaikkea uutta, jota hän kiirehti ikuistamaan sen minkä kerkesi. Hän kierteli ja kaarteli, pyöri ja tanssahteli pidellen ystäväänsä kädessään ja keräillessään kauniita asioita muistiin. Ajatukset surrasivat hänen päässään - inspiraatio oli jälleen löytynyt!

Vaan kuinka sitten kävikään? Ihminen oli aiemmin päättänyt hylätä ystävänsä uskollisen kaverin ja tiimin kolmannen jäsenen väliaikaisesti uuden, pienemmän ja kevyemmän matkakumppanin takia. Mutta tiimin rikkomisella oli seurauksia, joihin ei ihminen huomannut etukäteen varautua. Ystävän ja uuden matkakumppanin yhteistyö ei onnistunutkaan lainkaan, sillä yhteistä kanavaa ei löytynyt. Niinpä vanha ystävä kantoi urhollisesti kaiken kauneuden takaisin aina vanhan tiimikaverinsa luokse asti, ennen kuin antoi ihmiselle mahdollisuuden jakaa kokemaansa kauneutta kenellekään. Siitä lähtien ihminen, ystävä ja kolmas tiimikaveri alkoivat jälleen prosessoida kokemuksia jakaakseen niitä myös muille kiinnostuneille. Myöhässä, mutta kuitenkin. Sen pituinen se.

N IS FOR ...

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, oli Kööpenhaminan eläintarha Rusinakaksikolle mieleenpainuva elämys. (postauksen löydät täältä) Kotiin tuliaisiksi hankitut postikortit saatiin viimein edellisiltana kaksikon huoneen seiniä koristamaan. Samalla hoitui yksi to do -listan kuukausia tekemättä ollut homma, nimittäin Tukholman tuliaisen seinälle ripustaminen. Kyseinen eläinaakkostaulu on seissyt lattialla seinään nojaillen jo, hups, marraskuusta asti. Se oli sellainen pakko-ostos, sillä jos N-kirjaimen kohdalle on valittu kaikista eläinlajeista ja roduista juuri newfoundlandilainen, ei kyseiselle julisteelle ole parempaa paikkaa kuin Kinnarkumpu! 

On piristävää saada pikku hiljaa kotia kodikkaammaksi. Vaikka eihän pari taulua vielä paljoa ole, tekivät ne kuitenkin lasten kammarista taas huomattavatsi viihtyisämmän. Herrasväen ajatus turhien ja väliaikaisten sisustusratkaisujen välttämisestä on pitänyt erittäin hyvin, eikä turhia tuvan täydennyksiä ole hankittu. Vasta kun jokin esine, huonekalu, kuosi tms. on todella kolahtanut takaraivoon, eikä ole sieltä poistunut, on kyseinen asia kotiin kannettu. Tässä tavassa on vain yksi mutta: hitaus. Koti tulee olemaan keskeneräinen vielä pitkälle tulevaisuuteen. Suurimman osan ajasta voi asian kanssa olla ihan sinut, mutta ajoittain tulee vastaan päiviä, jolloin tekisi mieli hankkia kaikki juuri nyt heti tällä hetkellä... Onneksi jo resurssitkin katkaisevat tältä ajatukselta siivet heti nousukiidon aikana. ;)

KADOKSISSA OLLUT REMONTTIAHDISTUS LÖYTYNYT

Ihmismieli on ihmeellinen. Sitä saa itsensä unohtamaan asioita, kun vaan riittävän kauan niitä painaa tarkoituksella takavasemmalle. Itselleen voi uskotella asioita, joista on todellisuus hyvinkin kaukana. Saa omat silmänsä sumennettua niin, etteivät ne näe mitä aivot eivät halua nähdä.

Tuossa eilen kameran kanssa talon ympäri heilutessaan heräsi Elna pitkästä harhaluulojen peittämästä unesta todellisuuteen. Viime kesän maalausurakan jälkimainingeissa koko ulkokuoren miettiminen tuntui niin tuskalliselta, että sitä oli saanut itsensä asennoitua ihan väärään moodiin koko talveksi. Mielessä on ollut vain tyytyväinen ajatus siitä, että onneksi talo on edes ulkoapäin jo kunnossa. Vai kunnossa!?! Not. Ei edes lähelläkään... On maalaamista, kulmalautojen ja syöksytorvien kiinnittämistä, kuistin laatoitusta, sokkelin päällystämistä, ikkuna- ja koristelistapeltien asennusta, terassin rakentamista, parvekkeen kunnostamista, parvekkeen rakentamista ovien vaihtoa ja mitä lie muuta. En jaksa edes ajatella pidemmälle. Että kyllä tässä nyt ainakin tulevankin kesän loma-ajat saadaan mukavasti kulutettua remontin parissa. Terveisiä vaan sinne Kööpenhaminaan, nauti nyt jokaisesta vapaahetkestä jonka töiden keskeltä löydät. ;) 

Vaikka eilinen herääminen järkyttikin hetkeksi aikaa, ei nuo mielen temput pahasta ole. Nyt on saanut porskuttaa usean kuukauden ajan ilman totaalista murentumista tekemättömien töiden loputtoman pitkän listan alle. Talven ajan on ehditty murehtia vain sisähommista, kun ulkona on ollut liian pimeää turhan tarkalle tarkastelulle. Jospa sama homma toimisi myös käänteisesti: kesällä oleillaan lähinnä ulkona, joten talon sisäpuolen asiat jääköön näkymättömiin seinien sisäpuolelle. Poissa silmistä - poissa mielestä. Mielellään, kiitos!

PERJANTAIEVÄÄT

Perjantaiherkuttelua clubsandwichin ja rosmariiniranskisten kera. Nam! Inspiraatio saatiin - mistäpä muualtakaan kuin Tanskan reissulta. 

Tänään on nautiskeltu avarammista näköaloista, jotka saatiin eilisen puidenkaato-operaation seurauksena. Villiintyneen takapuutarhan koivurivistöä harvennettiin, jotta kesällä maisemasta näkyisi muutakin kuin vihreä seinä. Ensi silmäyksellä katsottuna harvennus onnistui hyvin. Miehenkin siunaus saatiin ainakin sähköpostikuvien perusteella. Takapuutarha on tosiaan villiintynyt ja vaatisi useamman päivän uurastuksen ja kuorma-autokaupalla uutta maata, pengerkiviä ja kasveja, jotta siitä saataisiin edustuskelpoista pihamaata. Sellaiseen ei pyritä ainakaan lähivuosina, mutta pientä tuunausta alueelle on kuitenkin suunnitteilla. Suurimmat pensasjuurakot revitään ylös kun kulmakunnalla seuraavan kerran kaivinkoneella kauhotaan. Sitten heilutetaan siimaleikkuria pari kertaa kesässä, jotta pajut ja muut ärsyttävät pensaikot saadaan pidettyä kurissa. 

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua! Täällä mennään mitä luultavimmin omenapuiden leikkauksen, pensaiden harvennuksen ja muiden pihahommien parissa auringosta (toivottavasti!!) nauttien.

UNILUKKARIT

Pää on jäässä, silmät lumpsuvat ja mieli tekisi kömpiä viltin alle päiväunille. Useampi huonosti nukuttu yö vaatii nyt veronsa, eikä meinaa millään pysyä enää hereillä. Ihan vain jos hiukan lepäisi ja ummistaisi silmänsä... Ehkei kuitenkaan, siitä pitää huolta rakas Rusinakaksikko. Jostain syystä tämän talouden lapsosilla on sellainen päähänpinttymä, ettei vanhempien voi antaa lepäillä kesken päivän. Jos kallistaa itsensä vaikka sohvalle lepoasentoon, on vähintään yksi ipana välittömästi päällä kiipeilemässä, hyppimässä tai silmäluomista vetämässä. Mistä lie tällaisen ovat oppineet?!