DUKKAH

Joulun alla siskoni ostellessa liikelahjoja sai hän vinkin, joka on vienyt kielen mennessään. Paikallisen herkkuparatiisin, Herkku ja Lahja Murenan, suosituksesta lähtenyt uusi innostus dippailuun on levinnyt koko perheen suosioon. Täälläpäin liikkuessa kannattaa muuten ehdottomasti vierailla kyseisessä putiikissa. Herkkuja, lahjoja ja erittäin hyvää palvelua! 

Tanskalaisen Mill&Mortarin Dukkah-sarjan inspiraation lähteenä ovat olleet beduiinien tapa kastaa leipää öljyyn ja sen jälkeen Dukkahsekoitukseen.  Leivän lisäksi dipailla voi melkein mitä vain: kasviksia, crostinia, juureslastuja - ihan mitä haluaa. Oma ehdoton suosikkini on porkkana. Sen raikkaus ja makeus yhdistettynä Dukkah maustesekoituksen aromeihin luo uskomattoman herkullisen kokonaisuuden. Dukkah sisältää sesamiöljyn sekä kaksi erilaista mausteseosta, joista vihreä on tämän perhekunnan ehdoton suosikki. 

Porkkanat, Dukah, viini ja lauantai-ilta. Kelpaa!

TEEHETKI

Tämän viikon teemana on ollut muutos. Hyvällä, erittäin hyvällä tavalla. Olen saanut uuden työhaasteen, josta olen enemmän kuin innoissani! Kerron kyllä asiasta lisää, kunhan pääsen ensin kunnolla vauhtiin. 

Muutosta tapahtuu tällä viikolla myös Kinnarkummussa. Olen tarttunut pitkästä aikaa maalipensseliin ja viimeistellyt takkahuoneen kattolistoja. Kummallisesti aina jotain jää tekemättä, vaikka kuinka muka on valmiiksi sekin huone saatu jo ajat sitten. Arjessa ei tekemättömiä juttuja usein edes huomaa ennen kuin jokin erikoistilanne niistä taas muistuttaa. Sitten sitä alkaa kyylätä kotia haukan silmin huomaten kaikki ne kymmenet edelleen listalla olevat pikkuduunit, joita ei ole enää kuukausiin (tai vuosiin...) muistanutkaan. Joo tää on ikuisuusprojekti, tiedetään...

Pikkuhommien lisäksi edistetään remonttia tällä viikolla myös suuremmalla mittakaavalla. Yläkerran keskiosan valaistusta ja kalustusta on hahmoteltu oikeanlaisen sähkösuunnitelman luomiseksi. Parhaillaan sähkäri yrittää parhaansa mukaan tulkita piirustuksia putkituksia tehdessään, jotta herrasväki pääsee viikonlopun kunniaksi ruuvaamaan levyjä kattoon.

Yläkerran keskiosahan kuuluu eteisen ja kodinhoitohuoneen lisäksi Kinnarkummun harvoihin "uudisosiin". Siis sellaisiin osiin, joiden rakenne ja muoto on muuttunut kuluneen nelivuotiskauden aikana. Se oli alun perin kylmää vinttiä ja pimeää varastotilaa, josta haluttiin ehdottomasti päästä eroon. Tavoitteena oli saada keskiosaan valoa ja käytettävää huonetilaa, vaikkei lisäneliöitä olisikaan varsinaisesti tarvittu. Pimeä käytävä päädyissä sijaitsevien asuinhuoneiden välillä ei vaan tuntunut houkuttelevalta ajatukselta, joten massiivisiin muutostöihin ryhdyttiin samalla, kun katto piti joka tapauksessa uusia. Muutoksesta voit lukea lisää täältä. 

Siellä se yläkerta on saanut seistä koskemattomana pitkän aikaa. Työhuone ja vierashuone saatiin valmiiksi jo aikaa sitten, mutta muu osa kakkoskerroksesta on toimittanut lähinnä kaikenlaisen tavaran, romun ja työkalun varastopaikkana aina tähän kevättalveen saakka. Rusinakaksikon kasvaminen, lähestyvä eskariaika ja omien huoneiden tarve ovat laittaneet vanhempiin vauhtia. Kaikki makuuhuoneet on tarkoitus saada yläkertaan viimeistään ennen Rusinan koulutielle starttaamista. Asiaa edistetään nyt ensin keskiosasta vanhempien makkarin ja telkkuhuoneen osalta sekä lopuksi toisesta päädystä pikkuväen huoneet kunnostaen. Tiedossa on siis pirusti levytystä, kittaamista, hiomista, laudoitusta, maalaamista, listoitusta ja kaikkea muuta mukavaa. Nämä välivaiheet oli helppo unohtaa sähkösuunnitelmaa pähkäillessä, kun silmissä kiilsi vain visio valmiista sisustuksesta, valaisimista ja siitä, kuinka järjestän ihka oman vaatehuoneeni. ;)

By the way, A.C. Perchin vihreä raparperitee on maailman parasta!

REVONTULI BOWLING DINER

Kuka muu on kyllästynyt Suomen maanteiden varsien erittäin yksipuoliseen ravintolatarjontaan? Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ehtinyt vierailla erinäisillä huoltoasemilla enemmän kuin keskiverto kansalainen koko elämänsä aikana. Ei vähiten siksi, että aikaisempi työ vei autolla maata ristiin rastiin monta kertaa viikossa. Mutta tulee sitä  reissattua vapaa-ajallakin ja silloinkin normaalisti sellaista haipakkaa, ettei ylimääräisiä mutkia ole aikaa tehdä. Viimeiset kymmenen vuotta herrasväen vapaa-ajan matkailussa on kulkenut mukana myös eläinystävä, joka sekin on vaatinut nopeita pysähdyksiä kokonaismatka-ajan minimoimiseksi. Siispä kaupunkien keskustat on pääsääntöisesti ohitettu ja kukkaro on ohentunut aivan liikaa tietyn yrityksen hyväksi. Kun ei teiden varsilta löydy enää paljoa muutakaan...

Yksi poikkeus tuli kuitenkin vastaan kuluneella viikolla Keski-Suomen turneella. Jyväskylä-Kuopio-tien varrelta löytyy nimittäin taukopaikaksi jotain ihan muuta kuin perus ketjuravintola. Hankasalmen Revontuli Bowling Dinerin sisustus ja menu tarjoavat aivan toisenlaisen elämyksen, jota voi lämpimästi suositella kaikille paikan ohi ajeleville. Herkullista ruokaa, ystävällinen henkilökunta ja hauskat puitteet. Ja jos ei kiire vaivaa, voi ruoan laskemista odotellessa otella vaikka autokunnan välisen keilausturnauksen ravintolan keilaradalla. Kerrassaan mainio paikka!

Tällaisia poikkeuksia on varmasti muuallakin, mutta valitettavasti niihin tulee eksyttyä aivan liian harvoin. Vinkkejä erilaisista taukopaikoista otetaan enemmän kuin ilolla vastaan. Jos siis tiedät, tunnet tai ehkä jopa omistat itse tällaisen paikan, jaa ihmeessä tietosi tässä ja nyt! Tämä retkikunta karauttaa paikalle heti reitin sinne sattuessa! :) 

LAATIKKOHAUKKA

Jos välillä taas jotain kotiin ja sisustukseen liittyvää, ettei niistä mielellään lukevat ihan kyllästy. ;)

Mulla oli eiliselle kirppisagenda, siis ihan oikea tarve. Koska kaikista paikallisista urheiluvälinekaupoista oli tietynlaiset hiihtokamat loppu, oli otettava käyttöön plan B. Siis etsittävä puuttuvia osia kirppiksiltä ja yritettävä sillä tavalla saada kokoon kokonainen hiihtosetti. Vaan eipä se niin helppoa ollut sekään, kun on erilaisia siteitä ja monoja jne. Yhtäkään vaihtoehtoa, edes huonompikuntoisia, ei ollut tarjolla. Taitavat muutkin aloitella hiihtopainotteista lomaa tuollaisten pikkunappuloiden kanssa. Edelleen potista puuttuu siis yhdet sukset, vaikka huomenna pitäisi hurauttaa jo reissuun...

Mutta siis takaisin kirppikselle. Ja sellaiseen asiaan kuin vanhat laatikot. Olen nimittäin heikkona kaikenlaisiin vanhoihin laatikoihin, niin puisiin kuin metallisiinkin. Yleensä yritän vältellä kaiken ostamista aina niin kauan kunnes tiedän valmiin paikan niille kotona. Ja koska remontti ei ole varsinaisesti edistynyt, öö, vuoteen, niin eihän tämä sisustuskaan ole muuttunut lopullisempaan muotoonsa - ei sitten yhtään. Yleensä onnistun jo melko hyvin irroittamaan otteeni houkuttelevista esineistä ja esimerkiksi keittiötavaroihin en enää edes vilkaise, jottei mieliteko pääse valloilleen. Ainoastaan ne penteleen vanhat laatikot oikein huutavat mua puoleensa, enkä pysty millään keinoin välttelemään niitä. Ja niin siinä kävi tälläkin kertaa, että monojen sijaan huomasin yhtäkkiä kantavani hymyssä suin vanhaa ammuslaatikkoa autooni. Ou nou.

HEIKOILLA JÄILLÄ

Miten se onkin niin vaikea muuttaa omia huonoja tapojaan? Siltikin, vaikka kuinka tietää ja tiedostaa tavan aiheuttaman ei-toivotun lopputuloksen. Vaikka muutoksen tarpeen on selittänyt itselleen ties kuinka monta kertaa ja järkeillyt muutoksen lopputuloksen positiiviset puolet. Siltikin vanhasta tavasta eroon pääseminen vaatii armotonta kamppailua ja entiseen on niin tuhottoman helppo palata aina vain uudelleen ja uudelleen. 

Viimeisten vuosien ajan olen harjoittanut monenlaista tapojen korjaamista, toisinaan onnistuneesti ja toisinaan päätäni seinään hakaten. Aina kuitenkin kovasti kamppaillen, sillä helppoa itsensä muuttaminen ei ole koskaan. Jotkut muutokset ovat konkreettisia ja helpommin laskettavissa, mutta usein tapahtuneen muutoksen huomaa itsekin vasta ajan kanssa. Parasta kuitenkin on, kun yhtäkkiä jossain vaiheessa tajuntaan iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ajatus onnistumisesta. Hei, nythän mä ajattelin niin kuin olen yrittänyt vuosikausia ajatella tai hei, nythän toiminkin juuri siten kuin olen toivonut toimivani. Siinä salaman iskiessä on tärkeää antaa onnistumisen ilolle hetki ja onnitella itseään, sillä juuri tuota hetkeä muistellessa voi välttää monet edessä olevat takapakkipaikat lopullisen muutoksen tiellä.

Tälläkin hetkellä on yksi tapani muutoksen kourissa. Tiedostaminen ja järkeily on tehty, onnistumisen väläyksiäkin havaittu, mutta silti edelleen edetään kuin heikoilla jäillä. Yksi pienikin vikaliike voi pudottaa koko muutoksen jäihin. Mutta jokainen onnistumisen välähdys kyllä vahvistaa jäätä huomattavasti ja siksi alankin edetä jo huomattavasti luottavaisemmin askelin kuin vielä jokin hetki sitten.

NIMPPARIKUKKIA

Nimpparikukkia ihanalta isältä.

Viestejä sukulaisilta ja ystäviltä.

On aina niin mukavaa saada tervehdyksiä läheisiltä. 

Yritän itsekin parantaa muistamistahtiani, sillä liian usein unohdan ystävieni merkkipäivät, vaikka oman perheen päivämäärät mieleen ovatkin iskostuneet. Ihailen pian 89-vuotiasta isoäitiäni, joka muistaa edelleen jokaisen synttärit ja nimpparit ja lähettää kortteja, muistaa kukilla tms. Itse en  tulevaa nimipäivääni ollut rekisteröinyt vielä ollenkaan, kun hän jo viime viikon lopulla tavatessamme ojensi mulle nimpparikukan. Haluaisin itsekin olla samanlainen. 

Vaikkei ystävyyttä mitatakaan lahjojen määrällä, on musta silti hieno ele huomioida toisia aika ajoin. Lahjan ei tarvitse missään nimessä olla konkreettinen esine tai asia, eikä sitä tarvitse antaa merkkipäivinä tai jouluna. Paras lahja on kertoa toiselle, kuinka tärkeä hän on minulle. Sen voi sanoa muutamalla sanalla, viestillä, postikortilla tai vaikka kirjeellä, jos toista ei pysty tapaamaan. Aina ei kuitenkaan tarvita edes sanoja - pelkkä kosketuskin riittää.

NICK BRANDT

Ainakin yksi asia on näillä seuduilla hienosti. Taidemuseo osaa asiansa ja järjestää tasaisin väliajoin loistavia valokuvanäyttelyitä. Siis oikeasti upeita kuvakokoelmia niin paikallisilta taitajilta kuin maailmankuuluilta taiteilijoiltakin. Veturitallin taidemuseon voisi löyhästi rinnastaa Tukholman Fotografiskan pikkusiskoksi, tosin ilman upealla näköalalla tarjoiltua kahvilaelämystä.

Pienen flunssan hiivittyä Kinnarkumpuun tuli herrasväelle otollinen hetki piipahtaa Veturitallissa ihailemassa Nick Brandtin näyttelyä On this earth, A shadow falls. Aivan loistava näyttely, joka vetosi aikuisten lisäksi voimakkaasti myös lapsiin. Toinen toistaan vaikuttavammat valokuvat Afrikan savannilta vetosivat voimakkaasti ainakin tähän väkeen. Ainoan miinuspuolen Rusinakaksikon mielestä aiheutti näyttelyissä toivottava rauhallinen käyttäytyminen ja hiljainen puhetyyli, joiden onnistumisessa on kyseisen kaksikon kanssa aina jonkin verran tekemistä. Mutta niin mielenkiintoisia kuvat taisivat kuitenkin olla, ettei kenelläkään ollut lainkaan kiirettä pois. 

Mikä oivallinen lauantai-iltapäivän retki meillä tänään olikaan! Suosittelen.

SÄÄLLÄ KUIN SÄÄLLÄ

Nyt on talvi parhaimmillaan täällä Suomen lounaisessa kulmassakin. Lunta on sadellut harvase päivä tehden luonnosta puhtaan valkoisen. Erityisesti puihin kiinnittynyt lumi saa maiseman näyttämään erityisen talviselta. Tykkään!

Talvi antaa ulkoliikkumiseen mukavaa lisähaastetta. Teiden liukkaus ei houkuttele lainkaan lenkkeilemään, sillä multa uupuu edelleen nastalliset juoksulenkkarit. Kuluneen viikon olen metsästänyt sopivia kissojen ja koirien kanssa paristakin kaupungista, mutta turhaan. Kaupat myyvät eioota niistä malleista, jotka sopisivat näihin läpyttimiin. Eli nyt vaan odottamaan sulia kelejä ja siirrän suosiolla nastarien hankinnan ensi syksyyn.

Enpäs silti lamaannu lisähaasteista, päinvastoin. Tunnetusti metsä on tämän eukon lempimestoja, joten sinnehän nenä näyttää säällä kuin säällä. Kinokset alkavat olla sen verran korkeat, ettei tällä kunnolla siellä kauheasti juoksennella, mutta pitkiä kävelyvaelluksia teen sitäkin suuremmalla innolla. Kyllä siinäkin pääsevät takareidet hommiin, kun kahlaa umpihangessa tai harppoo naapurin hepan kaviojälkiä pitkin. Lunta tuntuu olevan yllättävästikin jopa puoleen sääreen asti. Ja suomättäiden välissä jalka voi upota jopa polveen asti. Kuinka hauskaa voikaan olla tällainen epätasainen eteneminen!