tiistai 28. heinäkuuta 2015

KESÄPÄIVÄ SAARISTOSSA









 Kun sateen keskelle luvataan yksi aurinkoinen päivä, joka sattuu vielä olemaan vapaapäivä, on siihen ihan pakko tarttua. On tehtävä jotain perin kesäistä, eli lähteä retkelle saaristoon. Jokakesäinen herkuttelu Farmor`s Cafen terassilla keskellä parhainta maalaisidylliä on ehdoton lomatunnelman luoja. Jälleen kerran saatiin kaikki mitä lomapäivältä tilattiin - tai ainakin melkein. Takapenkkiläisten menomatkan pohdinnat kahvilan mahdollisista myytävistä kaninpoikasista jäi tällä kertaa valitettavasti pelkäksi haaveeksi. 

perjantai 10. heinäkuuta 2015

PIONI







Mun lempikukkani ovat päättäneet vihdoin kaunistaa tätäkin tonttia. Kylmä kesä ei ole niitäkään innostanut ja raukat ovat kököttäneet kosteudessa nuput valmiina jo ties kuinka pitkään. Sitten tuli lämpö ja nämä kaunokaiset aloittivat tunnollisesti kukintansa saman tien. Vaan mitäpä teki sääukko? Viskasi saavillisia juuri haavoittuvimmillaan olleiden ystävieni päälle ja lähestulkoon nujersi ne heti siihen paikkaan. Piiskasi ja hakkasi, niinkuin jotain pahaa olisivat tehneet... Mutta hahaa! Sinnikkäät pallopäät eivät silti lannistuneet, vaan kukoistavat entistäkin kauniimmin. Ja nyt on viikonloppu, aikaa istua, ihastella ja tuoksutella lempikukkiani.